25 April 2008

Pullan kuulumiset

Ja niin Pullan kanssa tuli käytyä Eläinklinikka Apexissa tänään perjantaina. Niin kuin itse ajattelin, että toisestakin takajalasta on ristari mennyt silloin kun Pulla kiljahti alkuviikosta kotipihalla, totesi Esa Eskelinen asian olevan juuri niin. Nyt sitten odottelemme vappuaattoa jolloin Pullan toinenkin takajalka leikataan. Edesssä on taas samallainen operaatio kuin aikaisemmin tehtiin vaseman jalan polvelle. Pullalla on taas pitkä aika edessä viettää" häkki elämää". Kyllä sitä koitellaa Pullaa ja minua kaikella epäonnella. Saa nähdä päästäänkö tänä vuonna ollenkaan kisakentille.......

Pitkon tokoreeni 24.4

Oltiin Pitkon kanssa sitten toisissa tokoreeneissä, ja tällä kertaa harjoteltiin edestä istumisesta sivulletuloa. Pitkolla kun on huonosti opetettu kyseinen liike, eli tahtoo hypätä ylös minua vasten jolloin koko homma menee pieleen, siis Pitkon perusasento on aivan vino. Siinä sitä on taas opettelemista, minulla itselläni varmaan kaikkein eniten. Muuten alkaa alokastoko olla aika hyvissä kantimissa. Toki paljon on vielä hiomista ennenkuin asiat on siinä mallissa, että kokeista tulee mahdollisimman hyvät pisteet. Siinä sitä on haastetta mulle.

24 April 2008

Pitkon Tokoreenit 23.4

Nyt olemme aloittaneet Pitkon kanssa tokon reenaamisen. Se on pitkälti samanlaista kuin PK-tottiksen reenaus. Tokossa vaan ollaan paljon tarkempia liikkeitten suorituksista, eli kisoissa arvostelu on tarkempi.

Seuraamiset alkaa olla aika hyvässä mallissa, kunhan minä osaisin kävellä suoraan, Pitko seuraa hyvässä paikassa ja hyvällä vietillä.

Liikkeestä seisominen alkoi jo alkumetreillä mennä pieleen, kun Pitko jostain kumman syystä meni koko ajan itekseen maahan, en ainakaan omasta mielestä antannut minkäänlaista käskyä sille. No sitä sitten harjoteltiin ja onnistuihan se liike sitten loppujen lopuksi oikein. Pitko pysähty hyvin seisomaan käskyn saatua, reenaaminen on tuottanut tulosta.

Luoksetulossa Pitko oli jotenki hidas, verrattuna miten on aikasemmin tullut luokse. Vaikuttaisko asiaan se, kun olen yrittänyt saada luoksetuloa sellaiseksi, että Pitko ei törmäisi täysillä päin. Siinä on taas lisää pohdittavaa ja reenattavaa.

Esteen yli hyppy.

Alokasluokasssa koira hyppää käskyn saatua esteen yli ja jää seisomaan kun käsky "seiso" käsketään, jonka jälkeen ohjaaja menee koiran viereen ja perusasento.

Pitkolla en ole liikettä opettanut kokonaisuutena, vaan ensin opetetaan hyppäämään esteen yli, ja seisominen opetettu erillisenä asiana , sitten vasta asiat yhdistetään. Eli eilen oli ensimmäinen kerta kun otin liikkeen Pitkolla niinkuin se menee kisoissa, YLLÄTYS, se onnistui. Tästä sitä jatketaan eteenpäin reenejä.

Pitkon reenejä

Pitkon kanssa oltiin hakureeneissä tiistaina ja tällä kertaa kokeiltiin minkälainen vaikutus on Pitkoon kun ekalta maalimieheltä, joka oli valmiina piilossa, ei tulekkaan palkkaa heti vaan otin Pitkon hallintaa ensin ja sitten vasta sai maalimieheltä palkan. Toisella maalimiehellä, joka myös oli valmiina, oli ilmaisut paljon vaativammat ja kuuluvammat, kun meinas varmaan että taasko mamma tulee häiritsemään ja palkan saanti viipyy. Kyllä se vaikuttaa positiivisesti ilmaisuihin kun ei palkka tule aina samalla tavalla. Loput maalimiehet sitten otimme helpomman kaavan mukaan ja pidettiin hauskaa. Alkaa toi hallintakin luonistua maastossakin.


Tuulan kanssa jäimme vielä hakureenien jälkeen ottamaan esineitä, niitä kun tulee aivan liian vähän reenattua ja vieläpä harvemmin vierailla esineillä.



Tallasimme esineruudun ja hain Pitkon autolta, Tuula sillä väli oli vienyt 3 kpl esineitä piiloon.


Lähetin Pitkon hakemaan esineitä, meni hyvin takarajalle ja löysikin esineen ja toi vauhdilla mammalle. Kauempana olevat esineet tuli melko vaivattomasti , toki siinäkin on paljon parantamisen varaa vielä, mutta lähellä oleva olikin hankalampi. Yksi hyvä juttu tässä reenissä oli, että Pitko ei kertaakaan meinannut lähteä vaihtamaan esineitä.

Pullan kuulumiset

Niin sitä iloittiin Pullan jalan kuntoutumista maanantaina 21.4 ja oli oikein hyvä mieli itelläni ja koiralla kun saatiin vihdoin purkaa "lastentarha" jossa Pulla oli viettänyt toipilasaikansa. Niinkuin sanonta kuuluu, itku pitkästä ilosta, niin kävi myös meille vaikka ilo jäi kovin lyhyeen. Olin pihalla haravoimassa tiistaiaamuna 22.4 Pullan sai myös tulla mukana ulos. Istuskeli aivan rauhassa pihalla maailmanmenoa katsellen, minä pihaa haravalla raapien ja Pitko oli omassa ulkotarhassa. Yht`äkkiä kuului kauhia parkaisu ja kun sitte näin että Pulla tuli aidanvierellä kolmijalkasena, niin meinasin mitä ihmettä on käynyt mihin se on kolhinnut itsensä???? Kysymyksiä, kysymyksiä, ilman vastauksia. Niin kävi että kun leikattu jalka kestää, terveempi jalka prakaa..... Todennäköisesti toisestakin takajalasta sitten meni ristari poikki. Se selviää perjantaina 25.4 kun menemme jälleen kerran käymään Esa Eskelisen luona. Taitaa näillä näkymin kisakausi jäädä tänä vuonna väliin. :(

21 April 2008

Pullan polven kontrolli

Tänään maanantaina 21. 4 käytiin Pullan kanssa Eläinklinikka Apexissa röntgenkontrollissa, eläinlääkäri Esa Eskelinen, joka leikkasi Pullan polven maaliskuussa, tutki nyt kuinka polvi taipuu ja kuinka Pulla kävelee jalalla. Sitten mentiin röntgeniin ja otettiin kuvat, kyllä vähän jännitti meikäläistä että kuinka jalka oli parantunut kun kyseessä ei ollut enään niin nuori koira. Sitten siirryimme lääkärin huoneeseen kuulemaan "tuomiota". Eskelinen oli oikein tyytyväinen kuvaustulokseen, sanoi että Pullan jalka on luutunut täysin ja voin alkaa liikuttaa Pullaa pidempiä lenkkejä, kuitenkin koiran kunnon mukaan. Ja uimistakin voidaan alkaa harrastamaan, tietysti muistettava että kuntoutus on vielä kesken. Että näillä näkymin voidaan hyvinkin tulla kilpakentille joskus syksymällä. Kyllä kannatti leikkauttaa Pullan polvi, vaikka ei ollut mitenkään halpaa lystiä, Pullan tervehtyminen on pääasia.

Pitkon toinen jälkireeni

Kun kerran alettii reenailee jälke niin täytyihän sitä mennä toisenkin kerran katsomaan kuinka tällä kertaa menee.

Tämäkin jälki oli sellainen, että makupaloja oli joka askeleella, ensimmäistä jälkeä hiukan pidempi. Kyllä oli Pitkolla intoa kun huomasi mitä ollaa menossa tekemään. Ei meinannut rauhottua paalulla millään, niin oli menossa jäljelle kuin "sotilas sotaan" meiningillä. Viimein rauhottui ja päästiin hommiin. Ja taas oli vauhtia vähän liikaakin, meinas mennä jäljen oikein tosta vaan. Ojensin Pitkoa liiasta vauhdista, ja tarkentamaan askeleet. Tarkisti sitten paremmin askeleet, mutta ei kuitenkaan syönyt kaikkia makupaloja jäljeltä. Jäljen lopussa oli "ruokakuppi", jossa oli kansi päällä. Ilmasin kupin tosi hyvin ja söi ruoan. Sen jälkeen oli taas menossa etsimään missä jälki menee. Ainakin on halua Pitkolla jäljestämiseen.

20 April 2008

Pitkon jälkireeni

Nyt sitten on peltojälkireeneissä käyty Pitkon kanssa, oli niin hyvä keli että pakko mennä reenamaan jälkeä, kevään eka jälkireeni.

Pitkolle tein jäljen jossa oli joka askeleella makupala. Jälki ei ollut mitenkään kauhean pitkä, mutta kumminkin sen verran että näki miten jäljesti kevään ensimmäisen jäljen.

Autolta lähdettäessä Pitkolla oli jo aivan selvää mitä mennää tekemään. Malttamattomana pyrki pellolle jossa jälki oli. Paalulla istumaan ja odottaa käskyä koska saa lähteä jäljestämään. Aloitti hyvin ja jatkoi tarkistaen joka askeleen, vähän oli liikaa vauhtia ja intoa koska ei malttanut syödä kaikista askelaista makupaloja. Jäljen lopussa Pitko meinasi että kyllä jälki jatkuu kun oikein haistelee ahkerasti joka puolelle. Ei ymmärtänyt että jälki loppui vaikka annoin pallon jäljen päässä. ei huolinut palloa, vaan etsi missä se jälki jatkuu. Ainakin Pitkolla oli kova halu jälkihommia tehdä, sitä vaan on reenattava lisää.

Pullan kuulumiset

Pullan voi oikein hyvin olosuhteisiin nähden, on vielä pitkän aikaa toipilaana mutta nyt jo niin villi ettei tahdo millään pysyä turkissaan,(vaikeaa on kun on niin paljon paljasta pintaa näkyvissä... ). Kävelylenkillä olessa tahtois juosta ja loikkia joka paikassa, siinä on tekemistä että sais hänen kävelemään rauhallisesti hihnassa.

Eilen Pulla pääsi jäljestämään pellolle ja kyllä oli intoa vaikka toisille jakaa. Jälki oli sellainen että joka askeleella oli makupala, ei kovin pitkä kun on kumminkin kevään eka jälkireeni ja muutenkin pitkästä aikaa pääsi tekemään jotain.

Pullalla oli kova hinku jäljelle, yritti vetää pellolle päin vauhdilla ja minä kovasti komentamaan että ottais rauhallisesti. Vihdoin pääsimme paalun luokse ja Pulla istumaan. Hetken rauhotuttiin ja käsky lähteä jäljestämään. Pulla jäljesti aika tarkasti, pikkusen oli hosumisen makua. Into ylitti taidot näin pitkän reenitauon jälkeen. Jalka ei haitannut ollenkaan, ehkä olis pikkusen saanut haittaa ei olisi ollut niin huolimaton jäljellä,ja olis malttanut ajaa jäljen tarkemmin. Ei muuta kun reeniä lisää, saa jotain mielekästä tekemistä kunnes on kunnossa tosi toimiin.

Maanantaina 21.4 menemme Eläinklinikka Apexiin kontrollikäynille ja samalla röntgenkuvataa Pullan polvi, saa nähdä kuinka hyvin on lähtenyt paranemaan ja koska voi aloittaa uintiharjotukset.

17 April 2008

Pitkon hakureeni Halkia

Tällä kertaa Pitkolle laitettiin etukulmiin maalimiehet valmiiksi, ekalle maalimiehelle meni hyvin ja aika suoran pistonkin vielä teki, haukkui hyvin ja tarpeeksi pitkään. Toinen etukulman maalimies olikin sitten aika vaikea, lähti hyvin meni ensin suoraan, mutta sitten kääntyi aivan muualle kuin piti mennä joten huusin Pitkon takasin. Lähetin uudestaan toiseen etukulmaan, tällä kertaa vähän toisesta paikasta kuin ekan kerran. Lähti hyvin ja löysi maalimiehen, aloitti haukkumisen hyvin ja jatkoi niin kauan kunnes palkattiin. Kolmas maalimies oli myös valmis, piti olla umpparissa, mutta maalimies ei ollut löytänyt umpparia , joten oli aivan toisessa paikassa kuin alunperin piti olla. No siinä vaiheessa kun lähetin Pitkon kolmannnelle maalimiehelle mulla ei tietenkään ollut aavistustakaan missä hän oli piilossa. Umppari oli sen verran lähellä keskilinjaa, että näki hyvin mitä koira teki piilolla. Olin todella hämmästynyt kun Pitko meni umpparin luokse ja kiersi sen joka puolelta ja JATKOI MATKAA etsien maalimiestä. Ilmeeni oli varmaa näkemisen arvoinen kun katsoin vaan minne Pitkon suuntasi, en edes älynnyt kutsua koiraa pois. Ja onneksi en huutanut mitään sillä hetken päästä Pitko alkoi haukkua, oli löytänyt "eksyneen maalimiehen". Loput kaksi viimeistä maalimiestä otettiin sitten haamuina ja ilmaisut olivat hyviä. Hyvä reeni kaikenkaikkiaan, opin että kannattaa luottaa koiran toimintaa, kun se on oppinut hakemaan maalimiehen ja ilmasemaan niin vaikka ohjaaja ei tarkkaan tietäisi maalimiesten piiloja niin kyllä Pitko hakee ne ylös. Ainakin tällä kertaa toimi tosi hyvin.

13 April 2008

Pitkon hakureeni Virvik

Olimme lauantaina Virvikissä hakuilemassa Marianin ja kumppaineiden kanssa. Pitkolla oli etukulmat valmiit , toisesta etukulmasta sai tuuliapua. Haki maalimiehet ylös ja ilmasi melko hyvin, pistot vain ei olleet suoria, seilas mettässsä kuin laiva merellä. Jonka vuoksi muutimme reenin kulkua ja otimme loput 4 maalimiestä haamuina, että saatais pistot suoremmiksi. Kaikilla maalimiehilla ilmasut olivat melko hyviä, ei jätä maalimiestä mutta vähän haukku pätkii. Vielä on paljon tehtävää ennenkuin voi edes ajatella kokeisiin menoa. Reeniä lisää...

11 April 2008

Pitko esinereenit

Pitkon kanssa olemme reenanneet esineitä tänä keväänä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla teimme niin, että Pitko näki kun kaksi esinettä vietiin esineruutuun ja kaksi siellä oli jo valmiina. Pitko haki ne esineet jotka se oli nähnyt sinne vietävän ja kaksi muuta haki aika hyvin. Teki töitä hyvällä motivaatiolla. Esineet olivat vieraat.

Toisen kerran pääsimme porvoolaisten kanssa esinereeneihin kaffebergintielle. Pitkolle tehtiin niin, että näki kun esine jätettiin ruutuun, lähti hyvin hakemaan esinettä, löysi ja toi hyvin. Seuraavat esineet olikin sitten vaikeita, näytti että haju oli esineistä mutta ei malttanut paikallistaa tarpeeksi missä esine oli. Työskenteli kumminkin sitkeesti ja muutaman kerran otin Pitkolla uuden lähetyksen ruutuun. Lopulta kumminkin sai kaikki esineet ylös mitkä olikin tarkoitus nostaa. Myös tässä reenissä oli vieraita esineitä.

Kuten Miettisen Jukka kommentoi kannattais Pitkolla opettaa tarkempaa työskentelyä ja että sillä olisi heti esineruutuun lähdettäessä nenä auki. Siihen sitten paneudutaan ja reenataan se asia kuntoon.

09 April 2008

Pullan kuulumiset


Pullalla todettiin viime syksynä kierukkavaurio polvessa joten hän jäi silloin sairaslomalle ja aloin kuntoutta takajalkaa, pidin Pullan lenkillä hihnassa ja muutenkin yritin rajoittaa turhaa riehumista vapaana. eläinfysioterapeutti Kerttulan Virve hoiti Pullan jalkaa muutamia kertoja ja silloin tuli juttua Hyvinkäällä olevasta Koirakylpylästä. Soitin sinne ja sain ajan eläinfysioterapeutti Riina Kellmanille. Riina hoiti Pulla kolme kertaa ja joka kerralla olimme vesiterapiassa, kuten minä sitä nimitin akvaariokävelyksi, 20 min keralla. Jalka alkoikin toimia paremmin kunnes talvella 2008 Pulla alkoi ontua tosi pahasti samaa jalkaa. Käytiin eläinklinikka Avecissa tutkimuksissa ja rötgenissä jossa todetiin eturistisiteen vaurio. Sitten vaan tilaamaan aika Malmin Eläinklinikka Apexista. Sain ajan Esa Eskeliselle joka tutki jalan ja totesi että ristari oli kokonaan poikki.

Maaliskuussa Pullan jalka sitten leikattiin avoleikkauksella TPLO-menetelmällä (Tibial Plateau Levelling Osteotymy). Takajalka korjattiin kääntämällä sääriluun nivelpinta vaakasuoraan asentoon. Sääriluun yläpään niveltaso irrotettiin kaarisahauksella ja kiinnitettiin uuteen asentoon teräslevyllä ja ruuveilla. Samalla poistettiin sisäsivun nivelkierukan takahaaran rikkoutunut osa. Näin Pullan askeltaessa polveen ei enää synny voimaa, joka liikuttaa sääriluuta eteenpäin suhteessa reisiluuhun.

Pullan vamma on syntynyt joskus aikaa sitten, en osaa sanoa koska, joko palloa tai frisbiitä heittäessä, jolloin on jalkaan kohdistunut kiertoliike.
Nyt ei muuta kun kuntoutetaa jalkaa pikkuhiljaa, hitaalla hihnalenkillä ja kun ollaan käyty röntgenkontrollissa niin sitten ehkä pääsemme jossain vaiheessa uintiharjotuksiin.
Näillä eväillä eteenpäin tähtäimessä jalka kuntoon ja kisoihin...=D

Pitkon kuulumiset

Nyt kun sain taas kirjoiteltua, niin kai sitä on jatkettava.

Pitkon kanssa olimme maneesireeneissä syksyllä ja keväällä, mutta ne jäivät kesken kun itse jouduin käsileikkaukseen ja en uskaltanut lähteä reenailee kun käsi oli kipeä. Teimme kuitenkin jotain pientä aina, muuten olis mopo karannu käsistä kokonaa.

Kun kevättä kohti mentäessä olen kuntoutunut niin olemme Pitkon kanssa pystyneet reenailemaan paremmin.
Olemme reenaileet hakua pitkin talvea kun on ollut mahdollisuus vähäisen lumen vuoksi.
Hakureenit on alkanut mennä hyvin ja Pitko on mennyt aika hyvin eteenpäin reeneissä. Ilmasut on vielä vähän vaiheessa, mutta maalimiehen luona kyllä on pysynyt eikä aikomustakaan jättää sitä. Ei muuta kun reenejä lisää erilaisissa paikoissa ja reeniryhmissä jos vain mahdollista. Olemme onneksi päässeet vierailemaan porvoolaisten reeneissä ja mukavaa on ollut kun on saanut hyviä neuvoja jatkossa mitenkä sitä ilmaisua voi vahvistaa. Pitko on haukkuva hakukoira ja haluaisin että sen haukku olisi mahdollisimman kuuluvaa ja yhtäjaksoista. Paljon on vielä reenattava, että voitaisiin mennä kokeisiin asti.

Kävimme myös tutustumassa Hyvinkäällä Koirakylpylä Aptuksessa. Siitäkö Pitko tykkäs kun pääsi uimaan altaaseen ja vieläpä talviaikaan kun muuten olla uitu vain kesällä. Se on hyvää liikuntaa kun talvi on ollut niin vähäluminen, että ei ole päässyt irrottelemaan hangessa.

08 April 2008

Loppu vuosi 2007

Kylläpä vierähti ennenkuin sain taas kirjoiteltua juttuja tänne.


Loppu vuosi 2007 meni aika hyvin Pitkon kohdalta, mutta Pullan kohdalta loppu vuosi meni sairastellen, joten vielä ollaa vailla sitä viimeistä ykköstulosta!


Pitko suoritti BH:n Koskenpäässä hyväksytysti. Siitä nyt sitten on jatkettava reenejä eteenpäin, että päästäis jossain vaiheessa oikein virallisiin kokeisiin asti. Epävirallisissa kokeissa kun ollaa jo muutama kerta käyty harjoittelemassa. Aika hyvältä on näyttänyt touhu....


Pulla kilpaili ekan kerran SM:ssä jossa tuloksena 230p ja koulari. Miettisen Jukka ohjasi pullan maastossa. Siellä huomattiin että Pulla ontui toista takajalkaa, joten kisojen jälkeen mentii lääkäriin ja lääkäri totesi polvessa olevan vaurion. Ja niin Pulla joutui sairaslomalle.

Tästä vaan eteenpäin mennää Pullaa kuntouttaessa ja Pitkoa reenatessa kohti ekoja kokeita.