30 September 2008

P & P ja Kajjaanilaiset Hyvinkäällä uimassa

Pulla ja Pitko kävivät tässä muutamia kertoja uimassa Hyvinkäällä. Ja yhdellä uintireissulla saatii mukaan Ritva, Kirppu ja tietysti pieni Miina. Allas jaettiin puoliksi niin Kajjaanin porukka uikkasi toisella puolella ja me toisella. Kyllä oli hellyttävän näköinen pikku Miina kun sai uimaliivit päälleen ja pääsi tutustumaan uima-altaan veteen. Ja kyllä hän siellä räpiköi kun Ritva vähän auttoi veteen menemisessä. Kirpulle myös puettiin uimaliivit päälle koska viime kerrasta oli sen verran pitkä aika että oli taas uusi juttu tämä uiminen altaassa. Mutta kyllä molemman Mannuset nauttivat kun saiva irrotella uima-altaassa räpiköimistä. Kun näytti Kirpulla taas uiminen alkavan muistua mieleen niin Ritva päätti riisua liivit pois, että Kirppu voisi hypätä kunnon molskahduksella veteen, ja kyllä vesi roiskui kun Kirppu loikkasi. molskahduksesta päätellen olisi luullut isommankin koiran hypänneen. ;)



Pulla uikkasi sitten altaan toisessa päässä ja oli oikein elementissään kun pääsi näyttämään uintitaitojaan. Hypähdys veteen lelun perässä ja käännös takaisin tuomaan lelua, jotta taas voitaisiin heittää takas vetee. Pullalla on tosi jännä tyyli uida, HÄNTÄ TÄYTYY OLLA EHDOTTOMASTI PIIKKI SUORAAN PYSTYSSÄ! Niinkuin purjelaivoissa masto ovat.....

Poika joka oli siellä töissä tuli juttelemaan kanssani kyseli kuinka vanha Pulla on? Kerroin että Pulla on täyttänyt jo 8v. Poika oli ihan hämmästynyt koska oli luullut Pullaa jotain 3 vuotiaaksi! Olin ihan otettu, toki eihän Pulla vaikuta ollenkaan vanhalta. Kerroin myös pojalle, että Pullalta on leikattu molemmista takajaloista ristisiteen, sanoi että ei olisi uskonut kun ei näyttänyt mitenkään liikkuminen epäpuhtaalta.

Siinä se uintiaika läheni loppua ja oli aika saada Pulla pois vedestä ja kuivaukseen. Sanoin Ritvalle että vien Pullan ensin autoon ja tulen sitten auttamaan toisen koiran kuivaamisessa. Tietysti kun olen mukavuuden haluinen niin sanoin Ritvalle, että voin vaikka kuivata tuon pikku Miinan, on vielä "helppo" kuivata pyyhkeellä kun voi nostaa koiran syliin ja siinä kuivaa. Ei tarvitse olla kumarassa.

Hyvin meidän uinti reissu meni vaikka Pitkoa harmitti kun ei päässyt tällä kertaa uimaan. Syynä oli kun ontuu vielä takajalkaa.

20 September 2008

P & P:n kuulumisia

Niinpä se kesä vierähti aivan huommaamattomasti ja syksykin tekee tuloaan. Ja aikaa on vierähtänyt kun viimeksi olen ehtinyt kirjoitella kuulumisia Pullasta ja Pitkosta.

Pulla on toipunut tosi hyvin ristarileikkauksista ja menee kuin pieni sika metsässä kun pääsee juoksemaan vapaana, olemme myös alkaneet käydä Porvoossa laskettelurinteessä juoksemassa ja kävelemässä ylös (huom. Pulla juoksee rinnettä ylös, en minä). Tavoittena on saada hyvät lihakset takajalkoihin ja samalla myös voimaa, että päästäis ensi vuonna kisaamaan jälleen. Kesällä myös uitiin paljon mikä on myös hyvää liikuntaa ja samalla Pulla joutuu käyttämään molempia takajalkoja tasapuolisesti.

Hakua ollaan myös reenailtu Pullan kanssa jonkin verran, että saan sillä mielenkiinnon pysymään korkealla ja ettei taito pääse ruostumaan. Kovasti on innokas kun pääsee hakurataa tallomaan sitten otetaan muutama pisto etsimistä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä piisaa kun katsoo Pullan menoa metsässä. Takajalkojen voima ei vielä ole niin hyvä että meno olisi täydellistä ja sulavaa mutta kyllä se ensi kesänä on jos ei tule mitään takapakkia.

Pitkon kanssa ollaa tällä hetkellä sairaslomalla kun revähdytti takajalan ja alkoi ontumaan pahasti jalkaa. Siinä meni sitten ohi toko-piirimestaruuskisat kuin Porvoon näyttelyt. Kyllä harmittaa, mutta elämä on....

Pitko kyllä on ehtinyt näytelmissä juosta kesän aikana.
28.06.2008 Järvenpäässä saatiin AVO EH, Tuomarina Bojan Matakovic
17.08.2008 Heinolassa ja saatiin AVO EH1. Tuomarina Roger Vanhoenacker.
24.08.2008 Hämeenlinna ja saatiin AVO ERI2 PN 4 Tuomarina Hassi Assenmacher