06 February 2007

06.02.2007 Pitkon askartelut



Tänään aamulla kun olin koirien kanssa n. klo 04.30 lenkillä, oli muuten aika pimeää, niin Pitko taas kerran alkoi leikkiä oman hihnan kanssa.

Ja kuinka ollakkaan onnistui jotenkin tönäisemään minua polvitaipeeseen, todennäköisesti hampaat kolahti johonkin hermoon,sillä seurauksella, että meinas keskenkaiken mennä jalka alta meikäläiseltä.

Siinä sitten pienen hetken kiroiltuani pystyin jatkamaan matkaa jalassa "pientä" kipua tuntien.

Jonkun matkaa mentyämme Pitko yhtäkkiä ryntäsi pellonpuolelle lumihankeen, kun muisti että suunnillen niihin paikkeille oli edellisesltä reissulta jäänyt risu.

Ei se mitään jos pelkästään Pitko oli menny pellolle, mutta kun kun Pulla jotenkin onnistui samaan aikaan pysähtymään eteeni poikittain, Pitkon kiskastua pellolle päin, voitte vain arvailla kuinka siinä sitten kävi...

Joo, minä tietysti lähdin kuin nato-ohjus sinne pellon puolelle, kompastuen mennessä Pullaan ja jatkaen matkaa muutaman metrin mahallani lumihangessa.

Onneksi oli pimeää eikä varmaan ketään siihen aikaa aamusta liikkeellä, ei tarvinnu selitellä että kuinkas tässä näin pääsi käymään.

On hyvin virkistävää lenkkeillä aamulla koirien kanssa......

05 February 2007

Pitkon askartelut 05.02.2007

On se kivaa kun on oikein toimelias koira.

Tänä aamuna kun piti töihin lähteä ja olin pukemassa housuja (päällyshousuja) jalkaan, ihmettelin miksi en saa toista jalkaa millään housunlahkeeseen.

Aina kun yritin vetää housuja jalkaan, niin ne eivät liikkuneet mihinkään. Paljastuihan se syy, Pitko oli lahkeessa kiinni ja veti sitä pois päin aina kun yritin lahjetta jalkaan.

No, onnistuinhan viimein pukemisessa, olihan siinä pientä "keskustelua" Pitkon kanssa. On se aikamoinen pakkaus.

Pitko on keksinyt itselleen aivan mahtavan homman, jota se on tehnyt oikeastaan koko pienen ikänsä.

Sanomalehtien hävittäminen.

Osaa itse hakea lehdet puuhellan luonta puukorin päältä ja sitten alkaa mahtava lehtien repiminen ja täytyyhän ne hävittää myös.

Paras tapa on syödä ne suuhunsa!

Pitkon mielestä silppurit on vanhanaikasia vempaimia. Että jos teilläkin on ongelmia sanomalehtien kanssa niin ei muuta kuin Pitkolle lehdet, niin kyllä ne siitä pikkuhiljaa häviävät.... Tai ovat sitten pitkin lattiaa!

Välillä Pullakin innostuu auttamaan jos näyttää, että Pitkolla on "liikaa hommaa."
Yhteispelillä se sujuu...

03 February 2007

Pitkon askartelut

Tässä päivänä muutamana kun olin koirien kanssa aamulenkillä, Pitko tapansa mukaan löyti jotain suuhun jolla leikki matkan aikana. Aikansa leikittyään alkoi yhtäkkiä haroa etujaloillaan kuonoa, aivan kuin olis halunnu pois jotain suustaan. Minä tietysti hädissäni mitä sillä nyt on tapahtunut!

Ei muuta kuin pysäytä Pulla paikalleen ja tiirailemaan mitä tämä toine otus on taas keksinyt. Pitkosta kiinni ja kattomaan mitä siellä suussa nyt on! Jotainhan siellä näkyi vihreää, Niskalenkillä Pitko paikalla (kuulostaa helpolta, mutta....) ja käsi Pitkon suuhun ja kiinni siitä mitä sitten olikaan. Tulihan se sitten viimein pois suusta ja kas kummaa, sieltä löytyi aurauskepin pala noin. 5-8cm pitkä.

Esine taskuun piiloon, ettei Pitko enää saa sitä suuhun, olis ollut halukas ottamaan palan. Pitkolla kun on tapana lenkillä ollessamme leikkiä aina jonkun kepin tai muun kivan esineen kanssa minkä milloinkin sattuu löytämään matkan varrelta.

30.01.2007 Tottista maneesissa



Pullan reeni:

Pullalla oli tosi hyvä vire heti alusta alkaen, kun menimme maneesiin sisälle, ei tarvinnu paljoa hetsata kun jo oli täpinöissä.
Vähän seuraamista alkuu että on hyvin kuulolla sitte otin,
paikalla makuun:
Pysyi hyvin tarkkaavaisena koko ajan mitä maakutin sitä, ei häirinny vaikka toiset reenailijat olivat siinä melko lähellä tekemässä omia juttujaa.
Seuraaminen juoksussa:
Pulla piti hyvin paikansa kun juoksin ja käskin seurata. Käännökset alkavat olla aika tiiviitä ja täyskäännös vasempaa alkaa sujua jo melko joustavasti. Vielä on reenattava kumminkin niitä että saa ne tarkaksi..
Seisominen:
Pysähty aika hyvin ja pysy rauhallisena seisomassa vaikka oli häiriötä jonkun verran.
Kyllä se siitä lähtee.

Pitkon reeni:

Nyt se sitten tapahtu, kun mentii maneesiin niin, tietysti kun oli pakkasta ulkon ja maneesis on lämmintä ja kosteaa niin mun linssit meni huuruun ja en tietenkään nähny mitää hetkeen, joten piti pyytää kavereita auttamaan että, josko joku vois taluttaa Pitkon sinne "areenalle " kunnialla ja mä saisin sen verran näkyvyyttä et voin otta koiran haltuun. No tulihan sitä apua Koskelan Ari ritarillisesti vei Pitkon ja minä haparoiden perässä, piti koiran kiinni sen aikaa että sain taas näköni toimimaan. ;)
Ja ei muuta kun Pitkolla luoksetulo ja siitä palkka niin eipä muistunut " munkkien " etsiminen mieleen!! Oli heti hyvin kuulolla ja seuraamista pallo näkyvissä kuten tähän asti on ollut, tuli hyvin oikeassa paikassa ja alkaa tuo takaosakin olla suorempi kuin aikoihin. Pitää kontaktin hyvin ja intoa on kuin ilmapallolla.
Sitte otin seuraamisen pallon ollessa piilossa:
Pitko seuras tosi hyvin ja asento oli suoras ja halu tehdä töitä on hyvä.
Pitko on oppinut jotain ja minä tietysti kanssa olen osannu tehdä sille hyviä reenejä. Olemme molemmat edistyneet tässä kohdassa.
Paikalla makuu:
Oli tosi tarkkana, piti silmällä missä minä olen. Ei häirinnyt muut maneesissa olevat reenarit.
Edistystä.